TARINA

Toiveammattiin sisustussuunnittelijan opintojen myötä

Evita opiskeli sisustussuunnittelua ja jätti kaupan alan työskennelläkseen suunnittelutehtävissä. Jo opintojen aikana hän pääsi keittiösuunnittelijaksi HTH-Keittiöforumille ja kokee edelleen tekevänsä kutsumustyötään suunnittelun, asiakkaiden ja projektinhallinnan parissa.

Miksi hait opiskelemaan sisustussuunnittelijaksi?

Olen aina ollut esteetikko ja sisustaminen, projektit sekä remontit ovat olleet elämäntapani. Koulutukseni on kuitenkin kaupallinen ja urani olen tehnyt tähän saakka investointipankkimaailmassa.

Vaikka minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta varsinaisesta sisustussuunnittelusta, on kutsumus alalle ollut aina erittäin vahva. Haaveiltuani riittävän kauan, päätin lopulta hakea opiskelemaan. Hakiessani AJK:lle, intresseissäni oli taitojen kartuttaminen, mutta myös mahdollinen alan vaihto.

Oliko sinulla koulutuksen alussa aikaisempaa kokemusta sisustussuunnittelusta?

Opiskelemaan lähdin takki auki, ilman ennakkoluuloja. Oli minulla kuitenkin odotuksia saada koulutuksesta riittävästi eväitä, jotta voisin saada pohjalle sellaista ammatillista pätevyyttä, jonka turvin voisin ajatella joskus ehkä vaihtavani alaa.

Minkälaista oli opiskella koulutuksessa?

Aloittaessamme opinnot, oli jo alkuun ilo huomata, miten AJK:lla oli otettu huomioon paljon yksityiskohtia, kokonaisuuksista puhumattakaan. Koulutus on hyvin organisoitu ja sisältö hyvin suunniteltu. Opinnot ovat niin kattavat, että alanvaihtaja saa tarvittavat pohjataidot sekä ymmärryksen niistä asioista, joita hänen tulee hallita.

Suurimmat ruusut annan opettajille ja muulle henkilökunnalle, jotka ovat erittäin ammattitaitoisia ja tekevät työtään sydämellä. Opettajat ovat olleet ammattitaitoisia ja inspiroivia sekä antaneet meille opiskelijoille hyvät eväät edustamaltaan osaamisalueelta.

Työssäkäyvänä, perheellisenä ja erityislapsen äitinä, tämä koulutus oli täysin mahdollista toteuttaa. Toki se vaati ajoittain paljon aikaa tehtäville, sillä halusin saada myös itse opinnoista mahdollisimman suuren hyödyn. Tehtävät ja aikataulut on tehty kuitenkin täysin realistisiksi tehdä ajallaan.

Mikä oli mielenkiintoisinta/parasta opiskelussa?

Mukavinta opiskelussa oli uuden oppiminen hyvässä porukassa ja tunnelmassa. Meistä tuli vuoden aikana verkosto sekä ystäviä toisillemme.

Erityisen positiivisesti olen yllättynyt koulutuksen laajuudesta, kuitenkin realistisesti toteutettuna tähän aikatauluun. Parasta antia koulutuksessa on ollut tarvittavien käytännön taitojen saavuttaminen sisustussuunnittelijan työssä. Harjoitukset olivat monipuolisia ja henkilökohtainen runkotyö paljon antoisampi, mitä osasin edes odottaa. Runkotyö antoikin käytännön tasolla varmasti ne suurimmat opit. Myös opettajilta saadut opit sekä mielenkiintoiset ja antoisat yritysvierailut antoivat hyvät eväät tästä eteenpäin.

Miten olet hyötynyt koulutuksesta?

Olen hyötynyt tästä koulutuksesta valtavasti ja oppinut tämän koulutuksen aikana todella paljon uutta sekä käytännön että teorian tasolla.
Opittujen pohjataitojen lisäksi mielestäni yksi tärkeimpiä oppeja on se, että nyt ymmärrän suurista kokonaisuuksista ne asiat, mitä en vielä hallitse. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Mitä olet tehnyt valmistumisesi jälkeen?

Opintojen aikana vaihdoin alaa HTH-Keittiöforumille suunnittelijaksi. Tiedon uramahdollisuudesta sain AJK:n yritysvierailulta HTH:lla. Olen tästä uudesta alusta ja vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä erittäin iloinen. Nyt saan tehdä kutsumustyötäni suunnittelun, asiakkaiden sekä projektinhallinnan parissa. Olen innoissani, että voin jatkaa työssäni osaamiseni kehittämistä ja oppia jatkuvasti lisää.

YHTEYSTIEDOT

AJK-Jatkokoulutus
Kuortaneenkatu 5
00520 Helsinki

OTA YHTEYTTÄ