TARINA

Sonja opiskeli AJK:ssa sisustussuunittelua ja toteutti visionsa omasta suunnittelutoimistosta

Olen aina vähän kadehtinut heitä, joilla on pienestä asti ollut selkeä visio tulevaisuuden ammatistaan. Oma polkuni tähän pisteeseen on ollut kaikkea muuta kuin suora, mutta yhtäkään mutkaa en jättäisi pois, sillä jokainen kiemura on tuonut lisää osaamista; tietoa ja taitoa, jota ei ilman monialaista puikkelehtimista olisi millään voinut kerryttää.

Pääosa työurastani on kulunut kaupanalalla tiimijohtamisen ja visuaalisen markkinoinnin parissa. Ketjutasolla vastasin kaikkien Suomen myymälöiden ilmeestä, avasin uusia liikkeitä ja osallistuin ketjun visuaalisten linjausten tekoon myös isäntämaassa. Mielessäni pyörittelin huvittavia juonia siitä, kuinka saisin syrjäytettyä koko elämänsä myymälöitä suunnitelleen konkarin, jotta voisin siirtyä toteuttajasta myös piirtopöydän taakse.

Äitiyslomaa pari kuukautta vietettyäni se sitten iski, oivallus siitä, että voisin käyttää taustaani hyödyksi täysin uudessa ammatissa. Ahaa-elämys tapahtui tietysti yömyöhällä ja aamulla visio oli valmis; Tilastudio Sonja Aalto tarjoaisi yritysasiakkaille mieleenpainuvia ja myyviä kaupallisia tiloja sekä työhyvinvointia ja yrityskuvaa parantavia toimitiloja.

Hakeuduin AJK-Jatkokoulutukseen ja aloin heti koulutuksen alettua soveltaa tietoa nimenomaan julkitilasuunnittelun näkökulmasta, sillä oli selvää, että eniten annettavaa minulla on ympäristöissä, joissa tila vaikuttaa asiakaskäyttäytymiseen ja henkilöstön motivaatioon. Opiskeluryhmässämme oli opiskelijoita hyvin erilaisilla tavoitteilla ja taustoilla, ja kuten aikuiskoulutuksessa yleensäkin, on toki selvää, että oppiminen on suoraan verrattavissa opiskeluun käytettyyn aikaan ja panostukseen. Selkeä tavoitteeni toi opiskeluun omanlaisensa mielenkiintoisen tvistin ja päädyin jo opiskeluaikana tekemään muutaman antoisan asiakasprojektin.  Kävin AJK:n loppupuolella myös yrittäjyyskurssin ja oma tilasuunnittelutoimistoni pyörähti käyntiin nopeasti valmistumisen jälkeen.

Yrittäjyyden palaset ovat loksahdelleet paikalleen jopa hämmentävän hienosti ja olen alusta asti saanut tehdä projekteja aivan upeille asiakkaille eri aloilta. Tuleva vuosi pitää sisällään jälleen uusia kutkuttavia haasteita ja vaikka yrittäjyyden epävarmuus on toisaalta pelottavaa, on huikeaa voida itse päättää oman tekemisensä suunnasta, tyylistä ja arvoista. Vaikka uutta tietä on takana vasta suhteellisen lyhyt tovi, tuntuu se todella kotoisalta ja omalta. Tyytyväisten asiakkaiden reaktiot, uusien mahtavien yhteistyökumppaneiden löytäminen, jatkuva innostus, haasteet ja tekemisenhalu: juuri tällaista työnteon tulisi olla!

Sonja
Tilastudio Sonja Aalto

Jälkipohdintana mainittakoon, että pieniä viitteitä kutsumusammatista oli havaittavissa jo lapsena, sillä mitäpä muuta 4-vuotias Sonja olisi lempipuuhanaan tehnyt, kuin piirrellyt pohjapiirrustuksia. Nyt niitä saa toteuttaa ihan ammatikseen. 🙂

YHTEYSTIEDOT

AJK-Jatkokoulutus
Kuortaneenkatu 5
00520 Helsinki

OTA YHTEYTTÄ