Somistajasta monikanavaiseksi visuaalisen markkinoinnin ammattilaiseksi

Visuaalisten osaajien, somistajien, koulutuksessa oli pääkaupunkiseudulla aukko 1990-luvulla. Tätä somistajien koulutustarvetta paikkaamaan syntyi AJK-Jatkokoulutus vuonna 1993.

AJK-Jatkokoulutuksen ensimmäinen koulutus oli työvoimahallinnon tilaama somistajan ammatillinen koulutus, joka sai jo seuraavana vuonna rinnalleen kaikille alasta kiinnostuneille suunnatun somistajan peruskurssin. Näistä koulutusohjelmista valmistui vuosittain kymmeniä somistajia pääosin kaupan alalle, mutta myös isojen yritysten markkinointiosastoille ja messu- ja näyttelyalan yritysten somistamoihin.

Somistajan laaja-alainen ammattitutkinto

Viime vuosituhannen lopulla, 1997, saatiin alalle ammattitutkinto. Somistajan ammattitutkinnon suorittaminen edellytti monipuolista suunnitteluosaamista. Tutkinto koostui neljästä osasta:

  • kampanjasuunnittelu
  • mainonnan suunnittelu ja toteutus
  • sisämainonnan ja ikkunanäyttelyn suunnittelu ja toteutus
  • messuosaston suunnittelu.

Uusi ammattitutkinto oli houkutteleva ja herätti laajaa kiinnostusta. Ensimmäinen somistajan ammattitutkinnon suorittanut ryhmä valmistui AJK-Jatkokoulutuksesta vuonna 1998.

Kaupallisen ajattelun lisääntyminen muuttaa somistajan työnkuvaa

2000-luvulla myymälämarkkinoinnissa yleistyi yksinkertainen, pelkistetty, kaupallinen tyyli. Viime vuosituhannen somisteet hylättiin ja näyteikkunat ja esillepanot toteutettiin myytävillä tuotteilla. Visualisti-nimike otettiin kaupan alalla vähitellen käyttöön. Visualisti oli jo silloin myymälän visuaalisesta ilmeestä vastaava kaupallinen esillepano-osaaja. Somistajan työnkuvan muutos loi tarpeen tutkinnon kehittämiseen.

Vuonna 2003 tuli voimaan uusi tutkinto, markkinointiviestinnän ammattitutkinto, visuaalisen markkinoijan suuntautumisvaihtoehto, joka korvasi somistajan ammattitutkinnon. Tutkinto oli edelleen suunnittelupainotteinen. Markkinointiviestinnän ammattitutkinto koostui kolmesta tutkinnon osasta

  • visuaalisen suunnitelman laatiminen
  • tilan visuaalinen suunnittelu ja käyttö
  • esillepanon visuaalinen suunnittelu ja toteutus.

Markkinointiviestinnän ammattitutkintoa uudistettiin Opetushallituksen toimesta vielä kahteen otteeseen. Jälkimmäisessä uudistuksessa myös tutkinnon osien sisältöjä kehitettiin niin, että tutkinto eteni työprojektin kaltaisesti valmistelusta, suunnitteluun ja toteutukseen. Tutkinnon osien viralliset nimet olivat:

  • markkinointiviestinnän toimeksiannon valmistelu
  • visuaalisen suunnitelman laatiminen
  • visuaalisen suunnitelman toteutus.

AJK-Jatkokoulutuksesta valmistui vuosittain 20 vuoden ajan enemmän somistajan ammattitutkinnon, myöhemmin markkinointiviestinnän ammattitutkinnon, suorittaneita kuin mistään muusta oppilaitoksesta maassamme.

Liiketoiminnan ammattitutkinto

Ammattikoulutuksen reformi (2018) uudisti koko ammatillisen koulutuksen, näyttötutkinnot ja tutkinnonjärjestämisen oikeudet. Nykyinen ammattitutkinto, liiketoiminnan ammattitutkinto, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala syntyi vastaamaan kaupan alan muuttuneeseen tilanteeseen. Tutkinnossa korostuu visualistin ydinosaamisen lisäksi myös liiketoiminnallinen osaaminen sekä markkinointiviestinnän tai myynnin ja asiakaspalvelun osaaminen. Tutkinto koostuu kolmesta osasta:

  • Liiketoiminnan tehtävissä toimiminen
  • Myynnin ja asiakaspalvelun suunnittelu ja toteutus tai Markkinointiviestinnän toimeksianto
  • Tilan ja esillepanon visuaalinen suunnittelu ja toteutus

Tällä hetkellä visualistiksi opiskellaan AJK-Jatkokoulutuksessa joko visualistin koulutuksessa tai tutkintoon johtavassa koulutuksessa, jonka aikana suoritetaan liiketoiminnan ammattitutkinto yhteistyössä Mercuria Pron kanssa.

Nykypäivän visualisti toimii monikanavaisessa ympäristössä

Nykypäivän visualisti osaa hyödyntää luovuutta, kaupallista osaamista ja visualisuutta sekä perinteisessä myymälässä ja muissa tiloissa että digitaalisissa kanavissa, sosiaalisessa mediassa ja verkkokaupassa.

AJK-Jatkokoulutus ennakoi visualistin koulutusohjelmissaan visualistin työnkuvan jatkuvaa muutosta ja tarjoaa monipuolisen väylän tulevaisuuden visualistin laaja-alaiseen, luovaan työhön.

Iris Heikkonen

AJK-Jatkokoulutuksen perustaja ja koulutusjohtaja, joka on istunut lukuisissa Opetushallituksen tutkinnonuudistustyöryhmissä

Tutustu AJK:n visuaalisen markkinoinnin koulutusvaihtoehtoihin:

Visualistin koulutus

Liiketoiminnan ammattitutkinto, visualisti

Onnistu visualistiyrittäjänä verkkokurssi

Vieritä ylös