
Marjo täydensi osaamistaan hää- ja juhlasuunnittelijan koulutuksessa
Olen Marjo Kauramäki, orimattilalainen valokuvaaja-yrittäjä. Kuvaan työkseni häitä ja juhlia ja omat häätkin on tullut toteutettua, joten tämä maailma on sitä kautta tullut minulle vuosien varrella jo melko tutuksi. Pidän kaikesta kauniista; kukkasista, somistamisesta ja mm. kuvaus taustojen rakentelusta.
Haluan koko ajan kehittää osaamistani ja kuin sattumalta löysin netistä AJK-Jatkokoulutuksen mainoksen Hää- ja juhlasuunnittelijan koulutuksesta, jonne hain ja pääsin.
Koulutus sopi hienosti työtilanteeseeni. Lähipäiviä olisi saanut olla enemmänkin. Meillä oli hieno yhteishenki ja keskustelimme ahkerasti tunneilla. Muut kurssipäivät opiskelimme Zoomin välityksellä. Meillä oli todella ammattitaitoinen Eija-opettaja ja opintopäivien aiheet olivat mielenkiintoisia ja hyvin tärkeitä tulevaisuuden työmme kannalta. Opintopäiviä elävöittivät vielä eri alojen palveluntuottaja-yrittäjät, jotka tulivat kertomaan meille heidän käytännön työstään.
Nyt kurssin käyneenä minulla on eväät tehdä hää- ja juhlasuunnittelijan työtä valokuvauksen rinnalla, jatko ja menestyminen on itsestäni kiinni. Minulla onkin jo yritystoiminta tähän valmiina logoa myöten. Olenkin jo saanut ensimmäisen hääsuunnittelu-asiakkaani, heidän häitä suunnittelemme kesälle 2026.
Suosittelen lämpimästi AJK-Jatkokoulutuksen järjestämää Hää- ja juhlasuunnittelijan koulutusta! Se oli minulle elämys, jota en koskaan unohda!
– Marjo Kauramäki, Hannelen hää- ja juhlasuunnittelu