Kouluttajat

Sirkka Eronen

Sisustusarkkitehti

Sirkka on AJK:n yksi pitkäaikaisimmista opettajista. Hän opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa suunnittelun yleisiä perusteita, tilasuunnittelua, materiaalioppia ja sisustuksen historiaa. Sirkka on työskennellyt suunnittelijana arkkitehtitoimistossa ja hänellä on ollut oma suunnittelutoimisto noin 30 vuotta. Lisäksi hän on toiminut alan opetustehtävissä noin 20 vuotta. Sirkan vahvuuksia ovat pitkäaikainen ammatillinen kokemus, realistinen asenne suunnitteluun ja hyvä ihmistuntemus.

”Inspiroidun esim. luonnosta, sisustus- ja arkkitehtikirjallisuudesta ja lehdistä, vanhoista taloista ja taiteesta. Intohimonani on pienen hyötypuutarhan pito, lukeminen, taiteen harrastaminen.”

Marika Ritala-Mäkinen

Tila- ja sisustussuunnittelija, yrittäjä

Marika opettaa AJK:ssa tuleville sisustussuunnittelijoille Sketchup Pro Layout:ia ja jakaa opiskelijoille myös arvokkaita käytännön vinkkejä siitä, miten suunnittelija voi nopeuttaa ja helpottaa työtään Sketchup Pro:n ja Layoutin avulla ja samalla parantaa asiakaskokemusta.

Marika on itsekin sisustussuunnittelijayrittäjä, joten hän tietää ne haasteet, joita suunnittelija kohtaa arjessaan niin suunnittelutöissä kuin 3D-mallinnuksen parissa. Marika on tehnyt uransa, ennen alanvaihtoaan, IT-projektipäällikkönä ja -kouluttajana ja työskennellyt alanvaihdon jälkeen 3D-avusteisen tila- ja sisustussuunnittelun parissa vuodesta 2015 lähtien. Tällä hetkellä Marika työskentelee tila- ja sisustussuunnittelijana omassa yrityksessään Suunnittelutoimisto Luovisiossa yritystiloihin liittyvien projektien kanssa ja jakaa ilosanomaa Sketchupin ihmeellisestä maailmasta.

IT-kouluttajana Marika on pitkän linjan ammattilainen, sillä hän on kouluttanut satoja ihmisiä erilaisten sovellusten saloihin vuosina 2005-2013 ennen alanvaihtoaan. Alanvaihdon jälkeen Marika on työstänyt satoja omia suunnitteluprojekteja yhdistelmällä Sketcup Pro + Layout.

Marikan intohimo numero yksi on 3D-avusteinen tilasuunnittelu ja siihen liittyvien etujen avaaminen sekä suunnittelijoille että asiakkaille. Hänen ehdoton vahvuutensa on laaja tietotekninen osaaminen ja 3D-visualisointitaidot yhdistettynä suunnittelutöiden kautta kertyneeseen käytännön kokemukseen. Marika inspiroituu ja latautuu luonnon ja liikunnan parissa, ja ne ovat tärkeää vastapainoa tietokoneella tehtävälle työlle.

”Minulle kouluttajana on tärkeää jakaa myös ns. hiljaista tietoa koulutettavilleni, ei pelkästään itse 3D-mallinnusohjelmasta, vaan myös suunnittelijana toimimisesta, suunnittelutyöstä ja yrittäjyydestä. Se on jotain sellaista, mitä ei voi lukea kirjoista tai oppaista vaan, mitä kokemus ja projektit ovat tuoneet tullessaan. Teen sen mielelläni, koska olisin itse toivonut kuulevani sellaista oman suunnittelu-urani alussa.”

https://luovisio.fi

Lars “Lasse” Räihä

Sisustusarkkitehti, Räihä Interiors

http://www.raihainteriors.fi/

Lasse opettaa AJK:ssa projektinhallintaa ja julkisten tilojen sisustussuunnittelua. Lasse tekee sisustussuunnittelua kotitoimistosta käsin puolisonsa ja kollegansa kanssa. He suunnittelevat sekä koteja että julkisia tiloja. Viimeaikaisista projekteista mainitsemisen arvoinen on Jávri Lodge, pieni boutique hotelli Saariselällä, Lapissa. Lassella on pitkä kokemus erilaisista projekteista ja aikaisemmin hän on ollut mukana mm. Sokos hotellien kunnostusprojekteissa, suunnitellut ravintoloita ja kahviloita sekä useita koteja.

Lasse toimii aktiivisesti alan järjestöissä ja on hallitusjäsen Ornamossa ja hallituksen varajäsen SIO:ssa.

Lassen kiinnostuksen kohteita ovat materiaalit, tekniset ratkaisut ja tietotekniikka. Hän on varsin hyvin perehtynyt markkinoilla oleviin tuotteisiin ja materiaaleihin, joita käytetään rakentamisessa.

”Innostun kaikista eniten, kun kohtaan jonkin oivalluksen, joka ratkaisee asian luovalla tavalla. Pyrin myös omassa suunnittelutyössäni löytämään suunnitteluratkaisuja, jotka tuntuvat tuoreilta ja oivaltavilta. Vaikka työssä joutuu suurimmaksi osaksi soveltamaan valmiita toimintamalleja, on uusien ratkaisujen löytäminen aina yhtä innostavaa.”


Siru Vainio

Sisustus- ja tekstiilisuunnittelija, Sirelle Design

Siru opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa tekstiilisuunnittelua. Sirulla on oma suunnittelualan yritys (Sirelle Design) ja lisäksi hän edustaa erilaisia materiaaleja, mm. lattioita, laattoja ja kankaita. Yrityksen lisäksi Siru tekee kiintokalustesuunnittelua Topi-keittiössä yrittäjä-kauppiaana. Aikaisemmin Siru on myös pyörittänyt omaa ompelimoa lähes 20 vuotta. Nyt hän on jättäytynyt siitä, mutta tekstiilit ovat Sirulle edelleen rakas alue sisustuksessa. Sirun vahvuutena on pitkä kokemus ja ammattitaito kokonaisuuksien hallintaan, minkä hän on saavuttanut satojen erilaisten kohteiden suunnittelun myötä.

”Olen onnekas, että saan tehdä ihanaa vaihtelevaa työtä – mitä vaikeampi kohde, sitä innostavampi! Pidän ”rivakasta” työtahdista ja tiedän, että asiakkaani arvostavat sitä.”

http://www.sirelle.fi/

Tea-Mariia Pyykönen

Sisustussuunnittelija, Sisustus Linne

Tea-Mariia opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa suunnittelualan yrittäjänä toimimista. Tea-Mariialla on oma suunnittelutoimisto, Sisustus Linne, jonka kautta hän suunnittelee sekä yksityisiä koteja että julkisia kohteita. Sivutyönään hän on pitänyt sisustusblogia, kirjoittanut sisustusaiheisen kirjan ja esiintynyt useassa tv-ohjelmassa. Tea-Mariia on saanut useiden projektien kautta vankan kokemuksen sisustusalalla yrittäjänä toimimisesta.

”Olen 100% visuaalinen ihminen ja metsästän aina kauneutta kaikessa. Olen myös luonteeltani täysin periksi antamaton, mikä lienee yrittäjälle välttämätön ominaisuus.”

www.sisustuslinne.com

Erja Taipale

Valaistus- ja sisustussuunnittelija SI, Tilasi

Erja opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa valaistussuunnittelua. Erjalla on oma suunnitteluyritys, jonka kautta hän tekee valaistussuunnittelua ja sisustussuunnittelua sekä yksityisiin koteihin että julkisiin tiloihin. Aikaisemmin hän on ollut myös töissä valaisinten maahantuojalla valaistussuunnittelijana. Erjan vahvuuksia ovat tilan hahmotuskyky, joka on valaistussuunnittelussa tärkeää.

”Intohimoni on valo, joka on avain kauniiseen sisustukseen ja vaihteleviin tunnelmiin. Inspiraatiotani haen luonnosta ja arkkitehtuurista yleisesti.”

www.tilasi.fi


Hannu Rinne

Perinnemestari

Hannu opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa perinnerakentamista sekä sisustuksen tyylihistoriaa.  Hannu on vanhoista rakennuksista lumoutunut taidehistorioitsija, toimittaja ja tietokirjailija. Hän julkaissut yhteensä seitsemän Perinnemestari-kirjaa ja hän kirjoittaa säännöllisesti perinnerakentamisesta alan lehteen. Hannu jakaa tietoa myös puhumalla ja opettamalla oppilaitoksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Käytännön kokemusta hän kartoittaa konsultoimalla vanhojen rakennusten remontteja.

”Olen ollut mukana lukuisissa projekteissa ja erilaisissa työtehtävissä. Lopulta olen ymmärtänyt, että kaiken tekemiseni päämääränä on ollut kauneus. Olen ihastellut kauneutta muun muassa taideteoksissa, vaatteissa ja graafisessa suunnittelussa. Sen jälkeen, kun muutimme vanhaan taloon, on perinnerakentaminen ollut suurin intohimo. Toivon, että opetustyössä välittyy vanhan rakennusperinnön ja asuinmiljöön kokonaisvaltainen arvostaminen.”

www.perinnemestari.fi

Erkki Parhamaa

Rakennusarkkitehti

Erkki on pitkäaikaisin opettajamme. Hän on opettanut AJK:ssa yli 20 vuotta teknisen- ja perspektiivipiirtämisen taitoja sekä visualistin että sisustussuunnittelijan koulutuksissa. Aikoinaan hän valmistui AJK:n ensimmäiseltä somistajan kurssilta ja yhteistyö on jatkunut siitä asti. Erkki on työskennellyt arkkitehti-, insinööri- ja myymälä- ja messusuunnittelutoimistoissa. Nykyään hän on suunnittelijana ja projektipäällikkönä Evet Designissa, ja toteuttaa suunnitteluprojekteja ympäri maailman.

”Rentoudun valokuvauksen ja kuvankäsittelyn parissa, tapahtumissa ja rock-keikoilla.”

Outi Linnasaari

Sisustus- ja puutarhasuunnittelija, Piante

Outi opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa ulkotilojen sisustamista ja pihasuunnittelua. Lisäksi hän vetää kaikille avointa Pihasuunnittelun perusteet -kurssia. Harrastuksesta kasvien parissa tuli Outille ammatti ja nykyään hänellä on oma puutarha- ja sisustussuunnitteluyritys (Piante). Hän täydensi opintojaan AJK:ssa visualistin tutkinnolla ja sisustussuunnittelijaopinnoilla. Outin vahvuuksia ovat elämäniloinen asenne, helposti lähestyttävyys ja kuunteleva opetustyyli.

”Inspiroidun työssäni kaikin aistein; värivivahteista, veden solinasta, valon ja varjon kontrasteista, kasteen tuoksusta, tunnelmista, kauniista muodoista. Pienet yksityiskohdat ovat kiehtovia ja herättävät mielenkiintoni tilassa kuin tilassa. Luovien ideoiden syntyminen edellyttää tilaa ja aikaa, luonto kaikkinensa antaa sen minulle parhaiten.”

http://www.piante.fi/


Riina Ahtola

Sisustussuunnittelija, ammattistailaaja ja toimittaja, Lila Visio

Riina opettaa AJK:ssa mieliaihettaan asuntostailausta. Hänellä on oma yritys, Lila Visio, jonka kautta hän tekee sisustussuunnittelua ja asuntojen myyntistailausta. Riina on myös sisustustoimittaja, ja hän tuottaa sisältöä useisiin asumisen ja sisutuksen julkaisuihin. Koulutukseltaan hän on näyttelyrakennusartesaani, visuaalinen markkinoija, keittiösuunnittelija, sisustussuunnittelija ja toimittaja. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Riina toimi usean vuoden ajan keittiösuunnittelun ja myynnin parissa. Yrittäjänä hän on päässyt tekemään monenlaisia sisustussuunnitteluprojekteja sekä asuntojen myyntistailauksia. Riina tekee myös itse taiteellisia tehosteseiniä maalaamalla, ja välillä hänet voikin löytää tapetointipuuhista joko suunnittelemastaan kohteesta tai kollegan työmaalta.

”Minua inspiroi luonto ja sen monipuolinen värimaailma, josta ammennan ideoita myös töihini. Intohimoni on ”mennyt aika” ja siihen kuuluva arkkitehtuuri, sisustaminen, taide ja tapa elää. Luonteeltani olen sosiaalinen ja rakastan kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Minulla on monipuolinen osaaminen sisustusalalta aina suunnittelusta toteutukseen. Uppoudun myös mielelläni tarinan maailmaan ja toimittajan työssäni pääsen toteuttamaan intohimoani kirjoittajana.”

Malla Tapio

Sisustussuunnittelija, Sisustamalla Interior Design Oy

Malla on sisustussuunnittelija ja trendiluennoitsija, joka suunnittelee yrityksille niiden brändin mukaisia tiloja sekä yksityiskoteja, loma-asuntoja ja muutoskohteita. Lisäksi hän luennoi ja konsultoi asumisen ja sisustamisen trendeistä, väreistä ja materiaaleista. Mallan tavoitteena on tehdä uudet ilmiöt helposti omaksuttaviksi ja kaupallisesti toteutettaviksi sekä hyödynnettäviksi. 

Malla on työskennellyt lähes 30 vuotta kuluttajamieltymysten tulosvastuullisena tulkitsijana hankinnan, tuotekehityksen ja brändinhallinnan tehtävissä. Vahvassa yhteistyössä myynnin ja markkinoinnin kanssa hän on vastannut muodin ja kodin alueen tuotteiden vähittäiskauppavalikoimista kansainvälisille markkinoille. Malla on aina työskennellyt suunnittelijoiden ja muotoilijoiden kanssa varmistaen, että asiakasmieltymykset ja yrityksen kaupalliset tavoitteet toteutuvat strategian mukaisesti vastuullisen esimiehen roolissa. Kaupallisen koulutuksen lisäksi, Malla on sisustussuunnittelija ja muutosmuotoilija, ja lisäksi hän suorittaa parhaillaan palvelumuotoilun, tuotekehityksen ja brändinhallinnan erityisammattitutkintoa.

AJK:ssa Malla opettaa tuleville sisustussuunnittelijoille, kuinka trendejä voi hyödyntää suunnittelutyössä. Hänestä on erittäin inspiroivaa saada opiskelijoissa syttymään intohimo uteliaisuuteen tunnistaa uudet voittajatrendit ja kannustaa heitä löytämään asiakkailleen sopivat uutuudet. Hän kannustaa kestävän kehityksen eteenpäin viemiseen muotoilun uusien innovaatioiden hyödyntämisen avulla.

”Intohimoni ja vahvuuteni ovat värit ja niiden hyödyntäminen. Siksi inspiroidun lähes kaikesta, jossa värin voimaa on osattu hyödyntää, on se taidetta, karkkipaperi tai parkkihallin seinä. Olen altis ja utelias bongaamaan uusia ilmiöitä ja loputtoman utelias oppimaan uutta. Kirppareiden haukkana yhdistelen sujuvasti vintagea ja muutakin outoa, joka on iskenyt minulle silmää ja hurmannut minut erityislaatuisuudellaan. Kukat ja viherkasvit ovat jokapäiväinen ilon aiheeni.”

sisustamalla.fi

Outi Tammi

Sisustussuunnittelija, CreaDot

Outi opettaa sisustussuunnittelijan koulutuksessa asiakkaan kohtaamista. Outi on aikaisemmalta koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja hän teki pitkään opettajan töitä Helsingin kaupungilla, kunnes kouluttautui työnohella sisustussuunnittelijaksi vuosina 2004-2005. Vuodesta 2007 lähtien Outi on toiminut yrittäjänä oman sisustussuunnittelutoimiston kautta. Lisäksi yhtenä osana visuaalista suunnittelutyötä, hän maalaa asiakkaille sisustustauluja.

”Sydäntäni lähellä on ihmisten kohtaaminen, erilaisiin asiakkaisiin tutustuminen ja heidän tarpeidensa kartoittaminen asumiseen liittyen. Inspiroidun asiakkaitteni asumismukavuuden kohentamisesta ja juuri heille sopivan tyylin löytämisestä. Pidän myös siitä, että voin järjestää asioita, jotka liittyvät näihin kotien muutosprosesseihin.”

https://www.creadot.fi/


Piia Jalkanen

Muotoilija ja sisustusarkkitehti

Piia opettaa AJK:ssa sisustussuunnittelijoille kiinto- ja irtokalusteita. Hän opiskelee Aalto Yliopistossa Taiteiden ja Suunnittelun korkeakoulussa maisterin opintoja sisustusarkkitehtuurissa ja muotoilussa. Aikaisemmin Piia on työskennellyt visualistina ja myymälämarkkinoinnin parissa. Sisustusarkkitehtuuriopintojen aikana hän on tehnyt näyttelyarkkitehtuuria, installaatioita, kalustemuotoilua ja muita luovia projekteja. 

”Kun suljen silmäni voin kulkea lapsuuden polkuja ja painaa pääni mummoni pehmeään syliin. Kuulla kuinka kesätuuli silittää viljapellon pintaa ja humisee mummolan koivuissa hiljaa. Tuon hauraan naisen perintö on minun suurin intohimoni ja luovuuteni lähde. Myös taide, arkkitehtuuri, musiikki, historia, ystävät ja perhe ovat suuria vaikuttajia ja inspiraation lähteitä.”

Anna Piskonen

Vastuullisuusasiantuntija ja yrittäjä

Anna opettaa AJK:ssa vastuullista sisustussuunnittelua.

Vastuullisuusasiantuntija ja yrittäjä Anna Piskonen tarjoaa koulutusta ja asiantuntijapalveluita kestävän kehityksen ja vaikuttavuuden saralla, erityisenä kiinnostuksenkohteenaan liiketoiminnan sosiaalinen vaikuttavuus. Yhteistyökumppaneidensa kanssa Bhutanissa ja Intiassa Anna luo vastuullista, ja perinteisiä käsityötaitoja vaalivaa sisustustekstiilien mallistoa.

Anna on työskennellyt ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyötehtävissä Suomessa ja ulkomailla ja päässyt ruohonjuuritasolla näkemään, mikä merkitys vastuullisella liiketoiminnalla on ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnille. Craft Connected -toiminimensä Anna perusti sisutussuunnitteluopintojensa jälkeen ja sen kautta hän haluaa edistää positiivista muutosta kohti kestävämpää ja vastuullisempaa liiketoimintaa luovilla aloilla.

”Olen inspiroitunut siitä, kuinka perinteiset käsityötaidot, kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta voivat kietoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, josta läikkyy hyvää niin meille ihmisille kuin ympäristöllekin. Millaista käyttämätöntä potentiaalia perinteisten käsityöläisten keskuudesta voisikaan löytyä kestävän kehityksen innovaatioiden kehittämiseksi!”

Tero Honkanen

IT-yrittäjä ja kouluttaja

Tero opettaa AJK:ssa 3D-mallinnusta SketchUp-ohjelmalla. Aiemmin hän on toiminut 3D- ja CAD-ohjelmistojen parissa sekä ammattioppilaitoksessa tietotekniikan opettajana. Nykyään hän toimii IT-alan yrittäjänä. Terolla on hyvän tuulinen, rento ja luottavainen asenne huomista kohtaan.

”Inspiksiä tulee matkailusta, niin kotimaan luonnossa kuin ulkomaillakin, elämänmyönteisistä ihmisistä, hyvästä huumorista, syvällisistä keskusteluista, musiikista ja monista muista asioista. Kun itse on vastaanottavaisella ja avoimella fiiliksellä inspiraation saattaa saada vaikka omalla takapihalla.”


Saija Pitkänen

VM-kouluttaja, opettaja

Saija opettaa visualistin koulutuksessa mm. näyteikkunan suunnittelua ja toteutusta, mallinuken pukemista ja stailausta sekä tuotteiden esillepanoa. Saijalla on pitkä kokemus visuaalisen markkinoinnin alalta. Hän on työskennellyt mm. aluevisualistina kansainvälisillä muotiketjuilla 10 vuotta, jonka aikana hän toteutti visuaalista markkinointia myymälässä ja näyteikkunoissa, järjesti koulutuksia, laati ohjeistuksia ja kampanjoita sekä avasi uusia myymälöitä Suomessa ja ulkomailla.

”Inspiroidun ympäröivästä maailmasta, ihmisistä ja trendeistä. Nautin visuaalisuudesta, yhdessä tekemisestä ja ideoimisesta. Elämyksellisyys, positiivinen yllättäminen ja kohtaaminen ovat mielestäni tällä hetkellä visuaalisen myyntityön vahvuudet.”

Tiina Saine

Kaupallisen alan suunnittelija, kouluttaja ja tekijä

Tiina opettaa AJK:ssa tuotteiden esillepanoja, myymäläsuunnittelua, palvelumuotoilua, messuja ja projektin hallintaa. Tiina on pitkän linjan kaupallisen suunnittelun ja visuaalisen markkinoinnin moniosaaja. Työuralle mahtuu sekä työskentelyä kansainvälisissä ketjuissa että yrittäjänä erilaisten projektien ympärillä myymäläsuunnittelusta messuihin ja tapahtumiin. Perspektiiviä työhön löytyy useammasta roolista visualistin, suunnittelijan sekä esimiehen työnkuvan kautta. Matkan varrella on osaamista haettu lisää mm palvelumuotoilun, tuotekehityksen ja opettajan koulutuksen kautta.

”Innostun ja inspiroidun ihmisten kanssa työskentelystä, uusista haasteista, välillä mahdottomaltakin tuntuvista projekteista tiukkoine aikatauluineen sekä aina uuden oppimisesta. Tällä alalla ei voi, eikä saa olla koskaan valmis. Kokonaisvaltaiset projekti vetovastuuneineen ovat erityisesti lähellä sydäntäni. Opiskelijoille pyrin luomaan positiivisesti realistisen kuvan visualistin ja suunnittelijan roolista, joka perustuu paljon numeroihin ja faktoihin höystettynä hyvällä luovalla ratkaisutavalla. Mahdottomia
projekteja ei olekaan.”

Virve Arvola

Visualisti-yrittäjä, SKISSI

Virve Arvola opettaa AJK:ssa visualisti-opiskelijoille värioppia- ja -viestintää sekä estetiikan lainalaisuuksia. Lisäksi Virve on pitänyt luentoja tulevaisuuden kivijalkamyymälästä ja ostokäyttäytymisen muutoksesta.

Visualisti-yrittäjä Virve Arvolalla on rautainen osaaminen, jonka taustalla on monipuolinen asiakaskunta, joka ulottuu pikkuputiikeista isoihin teollisuusyrityksiin. Pitkä kokemus antaa pohjaa ennakoida alan muutoksia vahvalla intuitiolla. Virve ei pelkää haastaa mainonnan rajoja tai mennä niistä reilusti yli. Visuaalinen viestintä on Arvolalle enemmän kuin markkinointia – se on taiteenlaji, jota hän elää ja hengittää kaiken aikaa ja kaikkialla.


Akira Ahola

Freelance-visualisti, mediamaakari

Akira opettaa visualistin koulutuksessa työturvallisuutta ja tehokkaita työtapoja. Akira on AJK-Jatkokoulutuksen kasvatti ja on tehnyt visualistin töitä lahja-tavaramyymälöissä ja useilla tunnetuilla vaateketjuilla. Media-alalle siirtymisen jälkeen hän on jatkanut visuaalisen markkinoinnin töitä freelancerina. Opetuksessaan Akira pyrkii omien kokemustansa kautta välittämään osaamistaan opiskelijoille.

”Koen tärkeäksi sellaisten seikkojen esilletuomisen, joilla jokainen luovalla alalla työskentelevä pystyy lisäämään omaa tehokkuuttaan, kykyään luovaan ongelmanratkaisuun ja tätä kautta olemaan sekä tyytyväisempi työssään että arvokkaampi työntekijä.”

www.akira.fi

Anna Juusela

Yrittäjä, Yanca

Anna opettaa visualistin koulutuksessa tavoitteellista visuaalista markkinointia eli sitä, miten visuaalisen markkinoinnin tuotavuutta voidaan laskea ja miten visualisti voi näin perustella työnsä tärkeyttä. Annalla on mm. somistajan ja myymäläpäällikön tausta ja nykyään hän toimii visuaalisen markkinoinnin yrittäjänä (Yanca) ja kouluttajana. Visualistien lisäksi hän opettaa mm. kauppiaita ja auttaa heitä ymmärtämään trendien ja visuaalisen markkinoinnin merkityksen, sisäänostojen suunnittelun tärkeyden ja varaston hallinnan merkityksen tuottavan myymälän peruspilareina.

”Inspiroidun tulevaisuudesta, kaikesta siitä mikä on mahdollista, trendien seuraaminen on intohimoni. Vahvuuteni on yksinkertaistaa monimutkaisilta tuntuvat asiat.”

http://yanca.fi/

Virve Penttilä

Palvelumuotoilija

Virve Penttilä opettaa palvelumuotoilua mm. julkisten tilojen suunnittelijan koulutuksessa. Virve on palvelumuotoilun ammattilainen, jonka suurin mielenkiinnon kohde on fyysisten ympäristöjen asiakaslähtöinen kehittäminen. Virve toimii palvelumuotoilijana Rune&Berg Design Oy:ssä, jonka kautta hänellä on kokemusta lukuisista palvelumuotoiluprojekteista. Aikaisemmin Virve on työskennellyt myös visuaalisen markkinoinnin ja tilasuunnittelun parissa.


Helena Wallo

Tapahtumatohtori, Faustus Oy

Helena opettaa AJK:ssa tapahtumatuotantoa ja –markkinointia. Helena on kouluttaja, puhuja, bloggaaja sekä intohimoinen tapahtumaihminen. Aikaisemmin Helena on toiminut mm. markkinoinnin sekä markkinointiviestinnän tehtävissä, viestintätoimiston hallituksessa sekä kouluttajana. Helenan vahvuuksia ovat rohkeus ja värikkyys sekä vuorovaikutuksellinen opetustyyli.

”AJK:ssa minulla on ilo opettaa tapahtumien saloja – miten suunnitella vaikuttava tapahtuma ja mitä kaikkea se tapahtumamarkkinointi pitääkään sisällään. Innostun kun pääsen luokan eteen ja saan kertoa tositarinoita onnistuneista ja jopa epäonnisista tapahtumista.”

Laura Johansson

Sosiaalisen median & viestinnän
kouluttaja ja konsultti

Laura opettaa AJK:ssa visualisti- ja tapahtumatuottajaopiskelijoille markkinointiviestintää.

Laura on pidetty sosiaalisen median ja viestinnän kouluttaja ja konsultti, joka ymmärtää asiakkaan näkökulmat ja tarpeet. Aloittelijalle Laura tuo apua oppimiseen, edistyneemmälle hän toimii hyvänä sparraajana. Laura opettaa käytännönläheisesti, mutta silti fokus vahvasti strategiassa ja tulevaisuudessa. Laura on koulutukseltaan KTM (Åbo Akademi, tietojärjestelmät) sekä markkinointiviestinnän tradenomi ja markkinoinnin yo-merkonomi. Hän myös aloittelee tohtorinopintojaan Åbo Akademissa. Laura on ollut yli 10 vuotta yrittäjänä viestintäyritys Lvngroom Oy:ssa.

”Opettaessani sosiaalista mediaa ja viestintää, haluan tarjota jokaiselle opiskelijalle riittävästi innostusta ja haastetta, jotta hän kokee saavansa koulutuksestani jotain aidosti konkreettista hyötyä jo saman päivän aikana. Aloittelijalle madallan kynnystä niin alas, että hän varmasti pääsee alkuun. Edistyneemmälle korotan kynnystä sen verran, että hän oikeasti kokee kehittyvänsä omassa viestinnässään. Tekniset jutut voi aina googlettaa. Tärkeintä on ymmärtää MITÄ voit saavuttaa somella ja miten se kannattaa tehdä.”

Ilona Oksanen

Retail-suunnittelija
WERK Retail Oy

Ilona luennoi AJK:lla monikanavaisesta kaupasta ja saumattomasta asiakaskokemuksesta osana visualistin tutkintoa. Ilona on kansainvälisen taustan omaava retail strategi ja asiakaskokemuksen asiantuntija, jonka luotsaama retail toimisto – WERK auttaa brändejä kehittämään niin verkko-, kuin kivijalkakaupan liiketoimintaa ja palvelukonsepteja muuttuvassa retailin kentässä. Ilonan kokemus niin kaupan ruohonjuuritasolta, kuin strategisesta suunnittelusta tuo innostavan ja energisen otteen kaupan alan kehittämiseen.

”Tavoitteeni on saada opiskelijat oivaltamaan monikanavaisen kaupan todellinen potentiaali ja näkemään myös oman roolinsa uusin silmin muuttuneessa toimintaympäristössä.”


Arttu Kallio

Planning director, TAPAUS

Arttu opettaa AJK:ssa tapahtumatuottajan koulutuksessa virtuaalitapahtumia ja luovaa suunnittelua.

Artulla on noin 12 vuoden monipuolinen kokemus tapahtuma-alalta, ja nykyisin hän suunnittelee työkseen yritystapahtumia Tapauksella. Hänen työtehtäviinsä kuuluu erilaisten tapahtumien ideointi, konseptointi, suunnittelun ohjaaminen sekä myyntipresentaatioiden tekeminen.

”Uskon, että jokaisen tapahtuman tarkoitus on saada aikaan muutos osallistujissaan.”

Kaisa Eljaala

Senior Account Manager, American Express Meetings & Events

Kaisa opettaa tapahtumien sisällön suunnittelua, projektijohtamista, budjetointia ja tapahtumien ohjaamista.

Kaisalla on yli 20 vuoden kokemus tapahtuma-alalta ja silti hän innostuu alan projekteista, haasteista ja ihmisistä. Kaisa on ollut mukana monenlaisissa projekteissa eri rooleissa. Hän on työskennellyt tuottajana, projektijohtajana ja suunnittelijana, tapahtumatoimistoissa ja itsenäisissä tapahtumissa, freelancerinä ja työntekijänä. Nykyisin Kaisa vetää tapahtumaliiketoimintayksikköä American Express GBT:llä. Historian varrelle Kaisan kohdalle on osunut hyvin erityyppisiä projekteja: b2b, b2c, HR, isoja ulkotapahtumia, messuja, isoja sisätapahtumia. Kaisa innostuu eniten eri tunnetilojen tuottamisesta ja ajatusten herättämisestä osallistujille, sekä hyvästä budjetoinnista.

Johanna Souru

Brändisuunnittelija & luova johtaja

Johanna luennoi AJK:lla brändäyksestä ja visuaalisesta brändikokemuksesta osana visualistin tutkintoa. Johannan kokonaisvaltainen suunnittelufilosofia kumpuaa rautaisesta kokemuksesta kotimaisten kuluttajabrändien luovassa johdossa. Vaikuttavien brändikokemusten luojana, kädenjäljessä korostuu aina vahva visuaalisuus sekä laatu. Johanna on strategisen suunnittelutoimiston Souru x Werkin brändisuunnittelija ja luova johtaja sekä yrittäjien kasvun valmentaja. Johannan kokemus yrittäjänä, vahva näkemys monikanavaisesta suunnittelusta sekä strategisesta brändin kehityksestä tuo monipuolisen, käytännönläheisen ja innostavan otteen brändien kehittämiseen.

”Haluan saada opiskelijoille käytännönläheisen ymmärryksen himmeästä brändäyksestä. Autan opiskelijoita vahvistamaan omaa näkemystä ja ymmärtämään kaikkea sitä mitä tulee brändikehityksessä ottaa huomioon.”


Vieritä ylös