
Haastattelussa tapahtumatuottajaksi kouluttautunut Noora
Noora Aalto kävi AJK-Jatkokoulutuksessa tapahtumatuottajan koulutuksen vuonna 2024. Lue alta Nooran ajatuksia opiskelusta koulutusohjelmassamme:
Millaista työtä teet tällä hetkellä tapahtumien parissa?
Tällä hetkellä toimin Junctionin operatiivisena johtajana, jossa vastaan tapahtumatuotannon ja organisaation päivittäisestä toiminnasta. Junction on startup-henkinen yritys, kuuluisan Slushin pikkusisko, jonka tarkoituksena on saattaa teknologia-alan yritykset ja kunnianhimoiset osaajat yhteen viikonlopun ajaksi ratkaisemaan oikean elämän ongelmia ja luomaan uusia innovaatioita. Olemme 10-vuotisen taipaleen aikana kasvaneet Euroopan yhdeksi suurimmista hackathon-tapahtumajärjestäjistä. Vastaan työssäni kokonaisvaltaisesti päätapahtuman, Junction 2025, käytännön suunnittelusta ja toteutuksesta. Tämän lisäksi toimin tiiviisti yhteistyössä pienempien tapahtumajärjestäjien kanssa ja ohjaan heitä suunnittelussa sekä toteutuksessa. Työskentelen aktiivisesti uusien ideoiden ja toimintamallien kehittämisen eteen, jotta Junction voi jatkossakin olla edelläkävijä alallaan.
Miten päädyit tapahtumatuottajan koulutukseen ja mikä siinä oli parasta?
Olen työskennellyt jo usean vuoden ajan enemmän tai vähemmän tapahtumien parissa, mutta viimeisen kahden vuoden aikana olen toden teolla rakastunut tapahtumatuotantoon. Intohimo tapahtumia ja oppimista kohtaan olivatkin syy koulutukseen hakeutumiselle. Koulutuksessa parasta oli ehdottomasti loistava ja käytännönläheinen opetus, joka on suunniteltu kiireisille aikuisille. Opinnot on suunniteltu tiiviiksi, kuitenkin monipuoliseksi kokonaisuudeksi, eikä niiden suorittaminen vaadi arjessa liikoja. Itse olen kokenut koulutuksen parhaaksi anniksi sen, että olen oikeasti voinut hyödyntää oppimiani asioita työssäni!
Kenelle suosittelisit tapahtumatuottajan koulutusta?
Suosittelen koulutusta kaikille, jotka työskentelevät tapahtumien parissa tai ovat kiinnostuneita siitä oppimaan. Koulutus antaa varmasti jokaiselle jotakin sen monipuolisuuden vuoksi. Tapahtumatuottajan koulutus AJK:ssa on käytännönläheistä kuten itse työkin, joten koulunpenkille palaamista ei tarvitse pelätä.
Mitä tapahtuu koulutuksen jälkeen eli millaisia ominaisuuksia loistavalta tapahtumatuottajalta vaaditaan mielestäsi työelämässä?
Toisinaan kuulee pelottelua tapahtumatuotannosta ja sen haastavuudesta, mutta mielestäni loistava tapahtumatuottaja voi olla kuka vain! Tapahtumatuotannossa yhdistyy sekä rutiinit että muutokset, mutta hyvällä asenteella, johdonmukaisella toiminnalla ja halulla tehdä sekä oppia pääsee jo hyvin pitkälle.