Alanvaihto hää- ja juhlasuunnitteluun

Nimeni on Mari Mykkänen ja olen keravalainen alanvaihtaja. Minulla on pitkä työhistoria varhaiskasvatuksen maailmassa. Tein sitä työtä kutsumuksesta. Muutaman viime vuoden aikana tuli kuitenkin vahva tunne, että paikkani ei ole enää siellä. Ja senpä takia aloin pohtia alan vaihtoa.

Olen intohimoinen itseoppinut kotileipuri (@kakkumataminleipomuksia), teen kakkuja tilauksesta. Rakastan juhlien suunnittelua ja niiden järjestämistä ja olen järjestänyt monia valmistujaisia, rippijuhlia, syntymäpäiviä sekä teemajuhlia…. Se on ihanaa! Kun lähdin päiväkotityöstä pois, pääsin erääseen leivonta- ja juhlatarvikeliikkeeseen töihin. Voi miten oli ihanaa elää ja hengittää sitä juhlien täyteistä maailmaa ja auttaa asiakkaita suunnittelemaan myymälässä heille juhlia.

Kun tuo työrupeama loppui, otin erään toisen leivonta- ja juhlakaupan verkkokaupan ylläpitotyöt vastuulleni, ja taas elin juhlien ja leivonnan keskellä. Sitten viime keväänä Instasta kirjaimellisesti hyppäsi eteeni AJK:n hää- ja juhlasuunnittelijan koulutus. Sinne oli pakko hakea.

Hääsuunnittelijan koulutuksessa opiskelu oli inspiroivaa ja innostavaa sekä ihanaa. Se tempaisi mukaansa joka solulla, ja kun koulutuspäivä AJK: n tiloissa päättyi, odotti innolla jo seuraavaa ja harmitteli, että seuraavaan päivään oli vielä matkaa niin paljon.

Parasta koulutuksessa oli ammattitaitoinen kouluttaja Eija, josta näki, että hän tekee työtään rakkaudesta lajiin. Hän puhui
innostavasti ja antoi myös käytännön esimerkkejä luentojen seassa. Nämä tarinat olivat ihania.

Koulutuksen edetessä meillä kävi vierailijoita, jotka olivat elävöittävä lisä koulutuksen antiin. Luentojen seassa oli myös workshopeja, joissa pääsi itse tekemään. Koulutuksen hyviin puoliin kuuluu myös mahdollisuus Zoomin välityksellä opiskeluun ja tallenteiden katsomiseen jälkikäteen.

Etätehtävät olivat mielenkiintoisia ja niistä oppi paljon. Joskin oli melko koukuttavaa päätyä etsimään netin syövereistä hääpaikkoja tai esiintyjiä tai morsiuspukuja… Haastavinta opiskelussa oli löytää etätehtäviin aikaa perusarjen keskellä.

Opiskelen tällä hetkellä myös liiketalouden perustutkintolinjaa ja unelmoin, että jonakin päivänä voisin yhdistää nämä kaikki intohimoni.
Haaveilen oman yrityksen perustamisesta, jossa voisin tehdä juhlakeikkoja, jatkaa tilauskakkujen tekoa ja verkkokaupan ylläpitotöitä.

Jos jotakin olen oppinut, niin sen, että katson tulevaisuuteen avoimin silmin ja olen valmis siihen mihin polku minut johdattaa. Hää- ja juhlasuunnittelualan etu on kuitenkin se, että työtä voit tehdä myös keikkaluonteisesti.

Jos yhtään harkitset koulutukseen lähtöä, tee se nyt heti ja ilmoittaudu. Et tule katumaan päätöstäsi! Koulutus antaa paljon ja itse ajattelen, että vaikkei minusta koskaan suunnittelijaa ammattimielessä tulisikaan, tämä koulutus kannattaa silti.

– Mari Mykkänen

Haaveiletko hää- tai juhlasuunnittelijan ammatista? AJK:ssa voit opiskella joustavasti työn ohella.

Vieritä ylös