Kohti uutta uraa visualistina ja alan yrittäjänä

Mervin alanvaihtotarina alkoi Habitare-messuilla vuonna 2019. Opiskeluaika ja työharjoittelu osuivat keskelle koronapandemiaa.

Olin työskennellyt pitkään rahoitus- ja sijoitusalalla ja täytin vapaa-aikani kaikella mahdollisella luovalla ja visuaalisella tekemisellä ompelemisesta puutarhanhoitoon. Remppasin ja sisustin kotiamme ja kiersin kirppareita – ja Habitare-messuja. Ja siellä törmäsin AJK:n Irikseen. Ajatus visualistin työstä tuntui heti tosi omalta, ja puolen vuoden hauduttelun jälkeen hain mukaan visualistin tutkintoon.

Minulla ei ollut mitään kokemusta alalta entuudestaan, ja ajatus uudesta ammatista tuntui yhtä aikaa ihan älyttömän pelottavalta ja juuri oikealta. Täysin uudelle alalle lähteminen ja tutun ja turvallisen urapolun hylkääminen olivat syy, miksi valitsin tutkintoon johtavan koulutuksen. Halusin, että saan opiskelun jälkeen käteeni virallisen tutkintotodistuksen, jonka kanssa lähteä hakemaan uutta työpaikkaa ja helpottaa työllistymistä. Oli hämmentävää, että näinkin turvallisuushakuinen ihminen pystyi tekemään jotain näin rohkeaa ja uskaliasta! Yrittäjäksi en ainakaan ryhtyisi koskaan! Mutta kuinkas sitten kävikään?

Pääsin aloittamaan opiskelut maaliskuussa 2020, juuri ennen pandemian puhkeamista. Ehdimme käydä koulua vain kaksi päivää ja hädin tuskin tutustua opiskelijakavereiden kanssa, kun siirryttiin etäopiskeluun ja jumituttiin koteihin. Porukkamme oli kuitenkin niin samanhenkistä ja rentoa, että pikkuhiljaa yhteys syntyi ja etäopintopäivistä tuli arjen suuri nautinto. Koulupäivien jälkeen istuin yömyöhään koneen ääressä ja uppouduin etätehtäviin ja nautin jokaisesta hetkestä.

Viimeistään työharjoittelussa ymmärsin olevani täysin oikealla alalla! Olin äärimmäisen onnekas, sillä koronasta huolimatta onnistuin saamaan jopa kaksi työharjoittelupaikkaa, ja syksy 2020 olikin tosi kiireistä työn ja opiskelun täyteistä lapsiperhe-elämää. Opintojen viimeinen puristus, eli lopputyön tekeminen vasta rankkaa olikin, mutta ihan järjettömän hyvällä tsemppi- ja yhteishengellä meidän Visu20k-porukka vei reilun vuoden pituisen matkan maaliin. Koronatilanne oli valmistumisen aikaan hiukan parempi, joten saimme järjestettyä yhteisen valmistumistilaisuuden ja juhlistimme saavutusta valomerkkiin saakka (=klo 20🤣)!

Ehdin valmistumisen jälkeen hakea useampaa avointa visualistin työpaikkaa, kunnes opintojeni aikaisesta työharjoittelupaikastani kysyttiin voisivatko he ostaa palvelujani. Ja tässä sitä ollaan; yrittäjänä! Hurjaa, miten paljon itsevarmuutta ja luottamusta omaan osaamiseeni sain tutkinnon suorittamisesta. Yritykselle tulee pikkuhiljaa lisää asiakkaita ja palvelutarjonta on laajentunut somistuksesta valokuvaamiseen ja sisällöntuotantoon. Myös opinnot jatkuvat ja kasvatan osaamistani tällä hetkellä digimarkkinoinnin opinnoissa. Minua nähdään jatkossa myös AJK:lla tulevien visualistiopiskelijoiden tutorina!

Kiitos AJK:n Iris ja Merita, kaikki valtavan innostavat ja motivoivat opettajat sekä parhaat luokkakaverit. Sain teiltä enemmän kuin uskalsin uneksiakaan.

– Mervi, Visuaaliveranta


Tutustu AJK:n visuaalisen markkinoinnin koulutusvaihtoehtoihin:

Visualistin koulutus

Visualistin koulutus

Liiketoiminnan ammattitutkinto, visualisti

Onnistu visualistiyrittäjänä verkkokurssi



Vieritä ylös