Visualistin koulutuksella hyvät valmiudet työelämään

Pidin kovasti tästä koulutuksesta ja sen sisällöstä. Tämän ansiosta olen työllistynyt alalle, josta jo pitkään olin haaveillut.”

Näin kirjoittaa eräs vastaaja AJK-Jatkokoulutuksen visualistin koulutuksesta vuosina 2015-2018 valmistuneille tehdyssä kyselyssä, jossa selvitimme koulutuksen vaikuttavuutta.

Vastaajista suurin osa (94 %) oli sitä mieltä, että koulutus antoi hyvät valmiudet työskennellä visuaalisen markkinoinnin työtehtävissä. Enemmistö alalla työskentelevistä toimii myymäläympäristössä myyjä-visualisteina tai visualisteina. Muita nimikkeitä olivat esimerkiksi myyjä, somistaja, myymäläpäällikkö, aluevisualisti, markkinointikoordinaattori ja markkinointivastaava.

Visualistin koulutuksella monipuolisiin työtehtäviin

Koulutuksesta valmistuneiden työnkuvaan kuuluu monipuolisesti erilaisia visuaalisen markkinoinnin tehtäviä. Vastaajat kertoivat huolehtivansa esim. myynnistä ja brändinäkyvyydestä, myymälöiden visuaalisesta ilmeestä ja esillepanoista, sosiaalisen median ylläpidosta, markkinointimateriaalien tuottamisesta sekä messujen ja tapahtuminen suunnittelusta ja tekemisestä.

Ponnahduslauta uudelle uralle

Opiskeluaikana monet työskentelivät vielä muualla kuin visuaalisen markkinoinnin parissa.  Visualistin koulutus toimi monelle ponnahduslautana täysin uudelle alalle ja uralle.

Varmuutta omaan visuaalisen markkinoinnin osaamiseen

Valmistuneista lähes kaikki (96 %) olivat sitä mieltä, että koulutus lisäsi varmuutta visuaaliseen markkinoinnin työtehtävissä. Koulutus antoi myös valmiuksia siirtyä vaativampiin työtehtäviin. Vastaajat kokivat, että koulutus kehitti erityisesti heidän kaupallista näkemystään, visuaalista silmäänsä ja tilasuunnitteluosaamistaan.

Opiskelijat olivat tyytyväisiä visualistin koulutukseen

AJK-Jatkokoulutukseen visualistin koulutukseen oltiin erittäin tyytyväisiä, sillä jopa 94 % suosittelee koulutusta muille. Valmistuneet arvostivat erityisesti AJK-Jatkokoulutuksen ammattitaitoisia ja erinomaisia opettajia sekä lämminhenkistä opiskeluilmapiiriä ja viihtyisää oppimisympäristöä. Vastausten perusteella koulutusta ja todistusta arvostetaan työelämässä.

Tutustu kouluksiimme ja hanki ammattiosaaminen AJK-Jatkokoulutuksen arvostetuissa visualistin koulutusohjelmissa:

Vieritä ylös