Mihin sisustussuunnittelijan koulutuksesta työllistytään?
Teimme AJK:sta valmistuneille sisustussuunnittelijoille kyselytutkimuksen, jossa selvitimme, mihin koulutuksesta valmistuneet ovat työllistyneet, ja miten he ovat hyötyneet koulutuksesta.
Monet valmistuneista ovat työllistyneet alalle hyvin. Yli puolet vastanneista työskentelevät sisustusalalla. Noin 42% vastanneista työskentelee sisustusalan yrittäjänä joko pää- tai sivutoimisesti. Osa valmistuneista on työllistynyt myös muihin alan tehtäviin, kuten keittiösuunnittelijoiksi, sisustusmyyjiksi tai sisustusneuvojiksi. Valmistuneiden työnkuvaan kuuluu esimerkiksi kodin eri tilojen suunnittelua, julkisten tilojen suunnittelua, stailausta, sisustuskonsultointia, projektinhallintaa sekä sisustustuotteiden maahantuontia ja myyntiä.
Suurin osa vastaajista koki saaneensa koulutuksesta hyvät valmiudet ja pohjatiedot sisustussuunnitteluun. Moni koki saavansa lisää varmuutta suunnittelutyöhön ja esimerkiksi oman suunnittelualan yrityksen perustamiseen. Yhtenä merkittävänä hyötynä pidettiin alan kontaktien ja verkostojen lisääntymistä koulutuksen aikana ja sen myötä.
Lähde: AJK-Jatkokoulutuksen kyselytutkimus 2020
Haluaisitko sinäkin ammatin sisustussuunnittelun parissa?
Tutustu koulutuksen monipuoliseen sisältöön ja hae!