Tapahtuma-alan osaajille on kysyntää – näin koulutus vastaa tarpeeseen

Tapahtuma-ala on yhä kasvava ja kehittyvä markkina, mutta kärsii samanaikaisesti osaajapulasta. Koronapandemia ajoi monet kokeneet ammattilaiset muille aloille, eikä menetettyä osaamista ole vielä saatu täysimääräisesti takaisin.

Lisäksi moni – erityisesti pienempiä tapahtumia järjestävä taho – on tullut alalle intohimon ja tekemisen ilon siivittämänä. Vaikka se on arvokas lähtökohta, ilman vahvaa liiketoimintaosaamista tapahtuman kaupallinen potentiaali ja ammatillinen vaikuttavuus saattavat jäädä vajaiksi.

Samaan aikaan yleisön odotukset tapahtumia kohtaan ovat kasvaneet merkittävästi. Pelkkä tapahtuman järjestäminen ei enää riitä – sen on oltava toimiva, turvallinen, elämyksellinen ja vaikuttava.

Tämä kehitys on nostanut alan ammatillistumisen keskiöön. Tapahtumakenttä tarvitsee tuottajia, joilla on projektinhallinnan taitoja, budjettiymmärrystä ja kyky hallita tapahtuman koko elinkaari ideasta toteutukseen ja jälkiseurantaan asti.

Osaamisen kasvattaminen on tärkeää tapahtuma-alan tulevaisuudelle

Tapahtuma-ala kehittyy nopeasti niin teknologian, yleisöodotusten kuin vastuullisuuden näkökulmasta. Se tarkoittaa, että myös osaamisen on pysyttävä mukana. Koulutus ei ole pelkästään väylä uuteen ammattiin vaan se on väline, jonka avulla tapahtumia voidaan kehittää laadukkaammiksi.

Koulutetulla tapahtumatuottajalla on osaamista, joka antaa lisäarvoa koko työyhteisölle ja asiakkaille. Samalla se tuo uskottavuutta, laatua ja turvaa alalle, joka perustuu paljolti erilaisten verkostojen varaan. Osaamisen kehittäminen on sijoitus paitsi omaan uraan, myös siihen, millaisena haluamme nähdä tapahtumat tulevaisuudessa – tavoitteellisina, hyvin tuotettuina ja aidosti merkityksellisinä kokemuksina.

Tapahtumatuottajan koulutus vastaa alan tarpeisiin

Tapahtumatuottajan koulutus on rakennettu vastaamaan työelämän tarpeisiin. Se tarjoaa selkeän rakenteen, jossa yhdistyvät käytännönläheinen oppiminen, asiantunteva ohjaus ja työelämälähtöinen sisältö.

Koulutus tarjoaa oppeja, joiden avulla pystyt suunnittelemaan, organisoimaan ja tuottamaan tapahtumia, jotka eivät ole vain toimivia – vaan myös tavoitteellisia ja vaikuttavia. Opit ymmärtämään kokonaisuuksia, määrittämään kohderyhmiä, hallitsemaan budjetin tekemisen, viestimään tehokkaasti ja ennakoimaan mahdollisia haasteita jo suunnitteluvaiheessa.

Koulutus tarjoaa myös mahdollisuuden suorittaa virallisen tutkinnon edullisesti oppisopimuksella, jolloin opiskelu kytkeytyy suoraan käytännön työhön. Tämä tekee koulutuksesta erinomaisen vaihtoehdon niille, jotka haluavat yhdistää oppimisen ja työn joustavasti.

Osaaminen ei vähennä luovuutta vaan mahdollistaa sen. Ala kaipaa tekijöitä, jotka uskaltavat unelmoida ja samalla kantaa vastuuta rakentamalla kestävän perustan tapahtumien toteutukselle.

Haku syksyn tapahtumatuottajan koulutukseen on käynnissä.

Tutustu eri koulutusvaihtoehtoihin ja hae mukaan:


Vieritä ylös