Millaista on visualistin työ omassa yrityksessä?
Visualistiyrittäjä Virve Arvola on toiminut yrittäjänä vuodesta 2010 lähtien. Virven yritys Skissi tarjoaa muun muassa tilasuunnittelua ja myymälämuotoilua.
Visualistiyrittäjiä työskentelee esimerkiksi asuntostailauksen, messuosastosuunnittelun, kuvastailaamisen, kouluttamisen ja erilaisten hankkeiden ja projektien parissa. Visualistiyrittäjien arki voi olla monenlaista.
Virve Arvola kertoo, että hänen omassa yrittäjyydessään ei ole kahta samanlaista päivää. ”Kirjoitan oppikirjaa ja lehtiartikkeleita, piirrän myymälöitä ja toimitiloja, käyn raikastamassa asiakkaideni esillepanoja ja myymäläilmeitä sekä suunnittelen koulutuksia. Joka viikko olen varannut yhden päivän myös myyntityötä ja yrityksen kehittämistä varten.”, Virve avaa.
Yrittäjänä toimiminen on motivoivaa ja antaa vapautta
Virven mielestä yrittäjyydessä parasta on vapaus. Vapaus ei tarkoita ainoastaan mahdollisuutta vaikuttaa arjen aikataulukseen, vaan vapautta kehittää yritystään haluamaansa suuntaan, ideoida rajattomasti ja työskennellä loppumattomien mahdollisuuksien kentällä. ”Nautin yrittäjyydessä myös siitä, että se on henkisen kasvun koulu. Eteen tulee jatkuvasti tilanteita, joissa pitää etsiä uskallusta tai kykyä toimia viisaasti.”, Virve Arvola kertoo. Epämukavuusalueella toimiminen vahvistaa omaa osaamista, ja itsensä kehittymistä on palkitsevaa seurata.
Yrittäjyydessä saa toteuttaa omaa visiotaan, mikä tekee toiminnasta motivoivaa ja merkityksellistä. Virve Arvola kertoo, että yrittäjänä hän on voinut vaikuttaa omiin aikatauluihin ja pystynyt olemaan paljon kotona lasten ollessa pieniä.
Yrittäjyydessä ei ole rajoja sille kuinka pitkälle omaa toimintaa ja työskentelyä voi kehittää. Aina voi hankkia lisää koulutusta, parantaa palveluvalikoimaa ja kehittää asiakaskokemusta.
Yrittäjyyden haasteet osana arkea
Yrittäjyydessä haastavinta on epävarmuuden sietäminen ja jaksamisen varmistaminen silloin, kun arki on kuormittavaa. Sekin on yksi yrittäjyyden tärkeä oppi, että täytyy itse pitää itsestään huolta – kukaan muu ei huolehdi yrittäjän palautumisesta kuin yrittäjä itse. Joskus on vaikeaa sanoa ei kiinnostaville työtarjouksille, vaikka oikeasti pitäisi. Yrittäjällä ei ole vuorokaudessa sen enempää tunteja kuin muillakaan, vaikka siltä joskus näyttäisikin!
Rohkeutta, uteliaisuutta ja avoimuutta
Yrittäjyydessä vaaditaan rohkeutta lähes päivittäin. Rohkeutta mennä epämukavuusalueelle, tavoitella suuria, kohdata pettymyksiä ja pysähtyä katsastamaan omaa toimintaa kriittisesti. Yrittäjyydessä ei pääse eteenpäin syyttelemällä olosuhteita, hankalia asiakkaita tai arvonlisäveron suuruutta.
Rohkeuden lisäksi tarvitaan myös uteliasta ja avointa mieltä sekä rehtiä tekemisen meininkiä. ”Jos aikoo saada aikaiseksi jotain, täytyy laittaa kädet saveen!”, Virve painottaa.
Vinkit aloitteleville visualistiyrittäjille
Kysyimme Virveltä, olisiko hän tehnyt jotain toisin oman yrittäjyytensä alkutaipaleella. Virve kertoo, että olisi hyötynyt mentorista ja hyvistä käytännön neuvoista koskien esimerkiksi myyntityötä ja taloudenhallintaa. ”Opin yrittäjyydestä kaiken kantapään kautta, minkä vuoksi yritykseni on kehittynyt hitaasti. Jos olisin heti tiennyt kaiken mitä olen koostanut Onnistu visualistiyrittäjänä -verkkokurssin sisällöksi, olisin päässyt muutamassa vuodessa siihen tilanteeseen mikä vei Skissiltä 12 vuotta.”, Virve kertoi.
Moni saattaa miettiä, riittääkö yrittäjälle asiakkaita ja mistä niitä saa. Virve suhtautuu asiaan positiivisesti: ”Ei tarvitse montaa kadunpätkää kulkea huomatakseen, että alallamme riittää kyllä töitä.” Visualistiyrittäjän täytyy tehdä myyntityötä, jotta saa jalkansa yritysten ovien väliin. Yleensä kuitenkin kädenjälki puhuu puolestaan niin vahvasti, että syntyy pysyviä asiakkuussuhteita.
Lopuksi Virve antaa tärkeän ja kannustavan neuvon aloitteleville visualistiyrittäjille:
”Haali ympärillesi yrittämiseen kannustavasti suhtautuvia ihmisiä, vaali sisäistä visiotasi ja ole rohkea! Onnistut kyllä!
Kaipaatko lisää vinkkejä ja tietoa visualistiyrittäjyydestä? Tule mukaan Virven verkkokurssille “Onnistu visualistiyrittäjänä.”
Virve Arvola, visualistiyrittäjä ja kouluttaja, Skissi
Virve Arvola on toiminut visualistiyrittäjänä vuodesta 2010 alkaen. Virven yritys Skissi auttaa kaupan alan toimijoita löytämään täyden potentiaalinsa muuttuvassa myynnin kentässä. Arvola myös kouluttaa visualisteja ja tarjoaa konsultointipalveluja yritysten edustajille. Virve toimii myös Visualistiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä kansainvälisen British Display Societyn jäsenenä, joten hän on alansa muutoksien ja uusien innovaatioiden näköalapaikalla.
Opiskele yrittäjyyttä joustavasti verkossa!
Visualistiyrittäjän verkkokurssi on suunnattu sinulle, joka haluat alkaa visualistiyrittäjäksi tai toimit jo yrittäjänä. Voit olla visualistiopiskelija, visualistiksi valmistunut tai alaa itsenäisesti oppinut. Kurssi sopii myös muille luovan alan ammattilaisille.
Kurssilla perehdyt seuraaviin aihealueisiin:
- Ammattitaidon tunnistaminen ja kehittäminen
- Henkilöbrändin luominen
- Myyntityö
- Viestintä ja markkinointi
- Projektin- ja ajanhallinta
- Verkostot voimavarana
- Case SKISSI – visualistiyrittäjän asiakasprojektit