Visualistin tutkintokoulutuksesta kansainväliselle uralle

Minulla oli jo ennen koulun aloittamista runsaasti kokemusta esillepanoista ja näyteikkunoista, mutta olin täysin itseoppinut ja toiminut aina vain sillä periaatteella, mikä silmää miellyttää. Kaipasin esillepanotyöni tueksi teoreettista tietoa ja kaupallisia perusteluja valinoilleni.

Koulutus sisälsi paljon sellaista tietoa, jota en osannut edes ajatella olevan hyödyllistä visualistin työssä. Opin siis hurjasti uutta koulutuksen myötä ja koulutus vahvisti omaa osaamistani. Kotiin annetut tehtävät olivat haastavia, mutta mielenkiintoisia ja motivoivat hyviin suorituksiin. 

Lähiopetuspäivillä oli aina kiva palata tapaamaan luokkakavereita ja vaihtamaan ajatuksia tehtävistä ja projekteista. Erityisen mielenkiintoista oli oppia käyttämään SketchUp-ohjelmaa, jolla pystyy luomaan esimerkiksi pohja- ja julkisivukuvia 3D-versioina tietokonetta käyttäen. Myös aiheen opettaja oli aivan mahtava.

Koulutus toteutti haaveeni kehittyä visualistina. Tunnen nyt teorian visuaalisen markkinoinnin työni taustalla. Kaupallisten, näyttävien ja hyvin perusteltujen esillepanojen toteuttaminen sujuu nykyään mutkattomasti. Sain visualistin työjäni varmuutta ja nopeutta, joka minulta aiemmin uupui. Uskon nyt itseeni ja osaamiseeni! 

Heti valmistuttuani muutin asumaan ulkomaille, Sveitsiin, ja sain vakituisen työn vaateketju Zarasta nimikkeellä Visual commercial. Toimin siis tätä nykyä täysipäiväisenä visualistina!

Tutustu AJK:n visuaalisen markkinoinnin koulutusvaihtoehtoihin:


Visualistin koulutus

Liiketoiminnan ammattitutkinto, visualisti

Onnistu visualistiyrittäjänä verkkokurssi

Vieritä ylös